Arki

Arkeen paluuta

Hiihtoloma meni ohitse nopeasti. Tuntuu, että moni suunniteltu asia jäi tekemättä, vaikka monta asiaa tulikin tehdyksi.

Remontit ottivat jälleen pienen askeleen eteenpäin ja edelleen jaksan haaveilla päivästä, jolloin talossa ei olisi jossain nurkassa jotain remonttiin liittyvää – oli se sitten maalia tai puutavaraa. Ehkäpä sekin päivä joskus vielä tulee eteen.

Sunnuntai meni pitkälti tulevaa viikkoa valmistellessa. Piti jauhaa seuraavan viikon hiutaleet aamupuuroihin ja päätinpä sitten paahdella pikamysliäkin. Niin ja laittaa uuden satsin viiliä tulemaan.

Myös kahden päivän kouluruoka on nyt valmiina ensi viikolle,  vaikka yleensä kouluruuaksi onkin joko edellisenä päivänä tehtyä lounasta tai päivällistä – riippuu aina hiukan ruuan koostumuksesta, sillä ruokatermoksiimme ei keittoruuat sovi, sillä ne saattavat vuotaa purkista ulos. Niinpä erityisesti erilaiset laatikko- ja pataruuat ovat suuressa suosiossa kouluruokia ajateltaessa. Hiihtoloman jälkeinen viikko näytti kuitenkin kalenteria vilkaistessa sen verran täydeltä, että ajattelin helpottaa omaa arkeani hiukan ja valmistella osan viikon pakollisista asioista hyvissä ajoin. Aikaa tuskin siltikään on liiemmälti, kun normaaliarki taas pyörähtää käyntiin.

Arkeen paluuta

Hiihtolomalla emme tälllä kertaa lähteneet minnekään vaan pysyttelimme kotona ja nautimme siitä, että ei ollut kiire mihinkään. Parina päivänä keittiöstä leijui pizzantuoksukin, kun lapset pyysivät, että tekisin kaikille pizzat elokuvailtaamme varten. Sainpa sinne avuksi toisen lapsista, joka tuntuu kovasti nauttivan niin ruuanlaitosta kuin leipomisestakin ja onhan se mukavampaa tehdä asioita yhdessä kuin yksinään. Mainittava on muuten sekin, että poika on aivan mahtava sipulin pilkkoja ja pelastaa minut monesti sipulin itkettävältä vaikutukselta. Sipulin pilkkominen saa silmäni valumaan vettä aivan valtoimenaan ja kirvelyllä ei tunnu olevan loppua, joten on aika mahtavaa, kun joku pilppuaa välillä sipulit. Ja sipulia meillä taidetaan laittaa melkein mihin vaan! 😀  No vielä ovat onneksi  kakut ja pikkuleivät saaneet olla ilman sipulia! 😀


shopify analytics ecommerce



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.