Arki,  Lapset,  Luomu,  Raskaus

Aika käy vähiin

Vajaa kaksi viikkoa siihen, että meille syntyy uusi perheenjäsen. Leikkauspäivä on päätetty ja sitä on jo jonkin aikaa ehditty jännittää. Viimeiset valmistelut on tehty – no muut ovat tehneet – minä olen nyt enimmäkseen levännyt, kun jo postilaatikolle kävely tuottaa ongelmia ja kipujen kanssa liikkuminen ei tunnu hyvältä.

Leikkaus tulee vaikuttamaan moneen asiaan. Maito tunnetusti nousee hitaammin leikkauksen jälkeen. Ilokseni sain huomata, että suurempien markettien hyllyille oli ilmestynyt Arla Ingmanilta luomulaatuinen äidinmaidonkorvike. Toki se äidinmaito on parempi vaihtoehto, mutta muutama purkki korviketta on ihan hyvä olla kaapissa siltä varalta, että maito ei ihan heti kunnolla nousekaan ja saattaahan olla, että äiti joutuukin vaikkapa lääkäriin ja jonkun muun on ruokittava vauva, jos lypsettyä maitoa ei sillä hetkellä ole tarjolla. Ja sitten on vielä se tosi asia, että aina imetys ei syystä tai toisesta onnistu tai maitoa ei yksinkertaisesti tule riittävästi.  Hienoa, että meidänkin tavallisista kaupoista alkaa tällainen tuote löytyä. Tähän saakka esim. *Hyvinvoinnin Tavaratalo* ja Ruohonjuuri ovat myyneet Hollen äidinmaidonkorvikejauhetta.  Saksassa ja Ruotsissa luomulaatuinen korvike on ihan jokapäiväinen juttu!

Tällä viikolla ajattelin laittaa vauvan vuoteen lopullisesti valmiiksi. Patjan siihen sain muutama viikko sitten, mutta vuodevaatteet ovat vielä pinottuna tuolin päällä. Ja jos sen sairaalakassinkin jo pakkaisi!


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.