Puuroperjantai,  Tapahtuma

390 230 annosta luomupuuroa

Tänään aamusella matkasin kohti Helsinkiä ja kansallismuseon Ateljeeta, jotta saisin kuulla millaisen ennätyslukeman oli Suomi tehnyt eilen Luomupuuron ME-päivänä.

390 230 annosta luomupuuroa
Herkullista luomupuuroa lisukkeilla.

Meille Luomupuuron ME oli iso osa arkea aina helmikuusta lähtien ja uusien ja vanhojen puuroreseptien myötä Luomulaakso sai kerrottua, että  puurot ovat monipuolisia, muunneltavia ja loputtoman yllätyksellisiä sekä tietenkin ennen kaikkea maistuvia. Ne sopivat niin arkeen kuin juhlaankin ja viimeinen puuroversio todistanee sen parhaiten, sillä ennätyspäivänä Luomulaaksossa herkuteltiin ties monettako kertaa luomupuurotäytekakulla. (Reseptin kakkuun ja kaikkiin muihinkin puuroihin löydät täältä.)

luomupuuronME06
Tunnelmallisessa Kansallismuseossa luomuisella aamupuurolla.
Luomupuuron ME-tuloksen julkaisu sekä diplomien jako

Alkuun kuulimme tunnelmia  Luomupuuron ME:stä Pro Luomun toiminnanjohtajan Marja-Riitta Kottilan kertomana. Mukana oli ollut mm. 900 koulua, 1200 päiväkotia, armeija, vankilat, kymmeniä yhdistyksiä, työpaikkoja, maatiloja  ja jopa suurlähetystöjä aina Australiaa myöten.

Luomupuurotapahtuma loi yhteishenkeä ja kannusti yhdessä syömiseen. Se toi puuron taas arvoiseensa asemaan ja osoitti, että sille oli yhä paikkansa ihmisten ruokapöydissä.

Ja sitten saimmekin nähdä upean Luomupuuron ME:n tuloksen! 390 230 annosta luomupuuroa! Se on paljon se.

luomupuuronME05
Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila sekä  Suomi100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen paljastavat Luomupuuron maailmanennätyksen.

luomupuuronME08

Saimme kuulla paljon mielenkiintoista Birkkalan luomutilan isännän Simo Larmon kertomana. Hän kertoi meille mm.  kuinka hyvin luomuviljelyssä oleva maa voi ja kuinka hyvin siitä näkee, miten maan kunto vuosi toisensa jälkeen paranee niin viljelykierron kuin monen muunkin luomussa huomioidun asian ansiosta. Hän myös totesi, että Suomi soveltuu erinomaisesti  luomutuotantoon ja harmitteli ainoastaan sitä, että siirtyivät vasta viisi vuotta sitten luomuviljelyyn, kun olisi pitänyt siirtyä jo paljon aikaisemmin.

EkoCentrian Anu Arolaakso kannusti lämpimästi ammattikeittiöitä kohti luomua ja muistutti, että puurohiutaleet ja viljatuotteet yleensäkin on varmastikin se kätevin tapa aloittaa.

luomupuuronME07
ELO-säätiön Seija Kurunmäki sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari jakoivat diplomit.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan Anne Kalmarin mielenkiintoisen puheenvuoron jälkeen alkoi diplomien jako yhdessä ELO-säätiön Seija Kurunmäen kanssa. Tässä ensimmäisessä (joskaan ei toivottavasti viimeisessä) Luomupuuron ME:ssä palkittiin seuraavat tahot, joita kuvailtiin Pro Luomun FB-sivuilla näin:


Arkea Oy, jonka asiakkaat Turun alueella päiväkodeista palvelutaloihin söivät maailmanennätyspottiin kaikista eniten luomupuuroa, 32183 annosta.

Paikallista pöhinää Pohjois-Pohjanmaalla aikaansaanut paikallishanke Maasta markkinoille.

Upean ja uudenlaisen yhteistyön kumppanit Rainingon tila & Liedon kunta.


Ja sitten vielä jotain, joka sykähdyttää sydäntäni valtavasti. Luomulaakso-blogille ojennettiin  diplomi kauniilla saatesanoilla, joista muistan tosin vain osan, koska jännitin niin valtavasti kulkiessani huoneen poikki ja myllersipä sisälläni lämmin liikutuskin, sillä tämä tunnustus lämmitti sydäntäni syvästi. Kiitollisena ja hiukan hämilläni vastaanotin diplomini. Enkä taida vieläkään osata oikein muuta sanoa kuin kiitos.


Sinnikäs treenaaja sekä inspiroiva ideoija Luomulaakso-blogin Maria.


luomupuuronME01



web analytics




website statistics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.